Nyyssölä Bros - Killeri käsitreeni!

Yeah buddy! Vielä aamulla en tiennyt, että puolen päivän aikaan on kädet armottomassa pumpissa. Soitin veljen broidille ja sattumoisin Mika oli menossa salille. Kamera esiin ja Nyyssölä Bros are back! Read on!

Mikalta löytyy kovia treenejä arkusta. Tänään hakattiin kädet ihan muusiksi. Alkuun 10 settiä hauismasiinassa 15-20 toiston settejä! Joka setillä noustiin isompiiin ja puolessa välissä sitten laskettiin levy kerrallaan alas. Superina habat ja ojentajat. Aivan armoton pumppi pohjalle siis.

Siitä painoimme tekemään superina kahta eri ojentajaliikettä, taljaa tangolla ja taljaa naruilla. Näissäkin koko ajan isommat painot, monta sarjaa ja mahdollisimman monta toistoa. 

Lopuksi suunnistimme levytangolla tehtävään hauiskääntöön, jossa mentiin jo aika isoihin painoihin. Siinäkin kuitenkin yritettiin tehdä kymmenisen toistoa. Lopuksi viimeistelevänä liikkeenä preacher-penkissä tuettu hauiskääntö, hauiksen sisässyrjän nojatessa penkkiin.

Kaiken kaikkiaan magea setti. Varastakaa ja pumppailkaa tänään! 

Videon alussa höpinää leffoista ja tv-sarjoista, 

Blogi - Penkkipunnerrus.fi