Tomi Takamaa - treenaava keskustelupalstojen moderaattori

Tomi Takamaa on tullut useimmille tutuksi keskustelupalstojen väsymättömänä moderaattorina, erityisesti Pakkotoisto.com:sta ja entisestä UFS:n foorumista. Tomin useamman vuoden aktiivinen saliharrastus, kehonrakennustausta ja tietotaito näistä tekevät tästä kaverista varsinaisen tietopankin treenaamisen suhteen. Penkkipunnerrus.fi pääsi haastattelemaan supliikkimies "Mr. Backlanderia!"

Tomi Takamaa
Ikä: 33

Kuka olet ja mitä puuhastelet nykyisin?

Olin perustamassa 2000-luvun alussa Mike Sirénin kanssa keskustelupalstaa, joka tunnetaan nykymuodossaan Pakkotoisto.comina. Sittemmin luotsasin neljän vuoden ajan Universal Fitness Shopin alla toiminutta UFS Forumia, jonka loputtua syksyllä 2009 olen ollut bodyskenestä autuaasti melko ulkona.

Keskustelupalstojen moderointi ei ole kuitenkaan unohtunut, sillä päivätyönäni moderoin Iltalehden keskustelupalstaa sekä harrastuspohjalta Muropaketti.comin MuroBBS-keskustelupalstaa. On ollut jälkeenpäin hienoa huomata, että kaikki ne tunnit nenä koneessa kiinni hyödyttivät jopa jotain. Muutin Keski-Suomesta Helsinkiin elokuussa 1999 vartiointialalle, johon jämähdin peräti kymmeneksi vuodeksi. Monipuolisen ja lopussa myös erittäin mielenkiintoisen uran jälkeen olen onneksi niistäkin kuvioista autuaasti ulkona.

Treenaan nykyään Solana Fitnessillä Hakaniemessä vanhemman herrasmiehen kanssa, ja tavoitteet eivät ole kisalavalla.

Milloin aloitit salilla käymisen ja miksi?

Sälikärpiäinen taisi puraista joskus v. 1997, jolloin kävin Keski-Suomessa lukion jälkeen kaksivuotisen liiketalouden opistotutkinnon, ja en malttanut olla käyttämättä hyväkseni opiskelija-asuntolan ilmaista "All David" -salia. Olin kuitenkin valmiiksi jo perushyvässä kunnossa, vaikkakin hintelä. Olin jäntevä, kuten Aku Ankkakin muistaa aina mainita.

Kävin ihan muksuna aikuisten karateharjoituksissa, koska silloin ei Jyväskylän Jigotai järjestänyt vielä mitään muksukaratea. Sensei sanoi silloin, että poju saa tulla mukaan, mutta jos en pysyisi perässä, saisin sanoa hyvästit sekä seuralle että jäsenmaksulle. Jaksoin oranssille vyölle asti, jonka jälkeen klo 21:00 loppuvat karateharjoitukset kävivät aivan liian rankoiksi 10-vuotiaalle Fjällräven-selkärepun kokoiselle Karate Kidille. Harva 10-vuotias kuitenkaan punnersi 70 kertaa putkeen tai veti 15 leukaa, joten jotain hyötyä siitäkin oli.

Entä kehityksesi salilla? 

Painoin muistaakseni reilun 75 kiloa, kun aloitin salilla käynnin. Kädet kasvoi heti alussa sitä tahtia, että puoli koulua leimasi minut roinaajaksi ensimmäisen kuukauden jälkeen. Ei ollut helppoa olla "isokätinen". Olen suht lyhyt (177 cm), joka on kuitenkin ollut itselleni aika sopiva pituus, koska hei - eihän siihen voi kauheasti vaikuttaa. Painan nykyään aika tasan 100 kg. Ympärysmittoja en ole mittaillut, mutta tästä 10 kg läskiä pois, niin olisin kuukautta vaille kisakunnossa.

Olet kehonrakentaja. Mitä saavutuksia olet saanut aikaiseksi kehonrakennuksessa?

Ai olen? No niin kai sitten. Kävin ainoastaan yhdet kisat - noviisien SM-skabat Turussa v. 2005. En ollut lavan isoin, mutta olin kirein, plus mulla oli heittämällä koko line-upin tyhmin Eddie Murphy -virne. Laittaisin tähän hymiön kuvaamaan sitä, mutta en osaa tehdä niin leveää hymiötä. Olin muuten tyytyväinen kuntooni, mutta viimeisen vuorokauden aikana onnistuin möhlimään nesteenpoiston överiksi, jolloin loppu neste näytti imeytyvän lähinnä jaloista. Piikkasin kunnon puolesta edellisen päivän aamuna, ja siitä eteenpäin olikin alamäkeä, ja kadotin reiteni. No, toki se sarjavoitto oli kiva juttu, mutta olisin jälkeenpäin halunnut katsoa hieman pyöreämpiä reisiä kuin lavalla lopulta oli.

Miten innostuit kehonrakentamaan, eli missä vaiheessa huomasit, että lahjoja löytyy enemmän kuin tarpeeksi?

En mä huomannut sitä koskaan, enkä koskaan tiennyt, että oliko puheet lahjoista jotain pään aukomista vai rehellistä palautetta. Piikikäs hauis (tarkoitan muotoa, hekoti-hek) ei vielä mielestäni tarkoita lahjoja, vaan hyvänmuotoista hauista. Edustin itse kuitenkin vielä sitä koulukuntaa, joka ei tuntenut olevansa "ikinä valmis lavalle", enkä takuuvarmasti olisi kisannut, ellei eräs rahoissaan ollut tuttavani lyönyt tuhatta euroa tiskiin ja sanonut, että "nyt perkele menet sinne lavalle ja lopetat sen persaukisuudesta naukumisen!" Mikäs siinä. Tästä "taalat tiskiin" -episodista oli sopivasti tasan 16 viikkoa kisoihin, joten aloin suunnitella kisadieettiä kotiin päästyäni. Mentulan Jari oli dieetin aikana henkisenä tukena, vaikka lopulta suunnittelin itse dieetin (omasta halustani) ja hyväksytin rungot ja siihen tehtävät muutokset Mentulalla, joka teki sitten snadeja fiksailuja, jos tarve vaati. Lopun kisaviimeistelyn Mentula suunnitteli kokonaan.

Pakolliset kysymykset, miten paljon saat (ja sait) penkiltä!? Entä muut voimailuennätyksesi parhaimmillasi?

Ygöstä en ole ikinä ottanut, mutta v. 2006 otin (eri treeneissä) tasapenkkiä 7 x 160 ja viikko sen jälkeen 36 x 100. Näistä molemmista oli videot, mutta vuodet vierii ja varmuuskopiot unohtuu. Facebook-sivultani löytyy loppuvuodesta 2010 tehty "5,5" x 160 kg:n tasapenkkisarja. Muita mainitsemisen arvoisia voisi olla 32 "salileukaa", joka vastaa tyyliin kahta ja puolta kisaleukaa. 50-kiloisilla käsipainoilla olen tehnyt helppoja kutosia, kas tässä: http://www.youtube.com/watch?v=D9YuPpdoW6E Pyydän kiinnittämään huomionne v. 2006 uskolliselle homokeesikampaukselle.

Onko voimasta siis hyötyä salilla?

Toki, jos voima otetaan lihaksesta eikä olympiapainonnostotekniikoista, joissa suorittaja menee itse painon alle. Kehonrakennuksessahan tulisi kiusata lihaksia hieman eri tavalla. Kirjoitin aikoinani pitkiäkin eepoksia sekä nettiin että lehtiin, ja yksi lempifilosifioistani oli "Kehonrakennuksessa ei sarjoja tehdess ole olellista matka pisteestä A pisteeseen B, vaan se, mitä niiden välillä tapahtuu." Mielestäni on siis tehokkaampaa tehdä hauiskääntöä voimalla, ja tehdä työ hauiksella kuin vääntää alaselkää momenttiapuna käyttäen 20 % kovemmilla painoilla.

Treenaatko vielä "pumppityylíllä"? Onko siitä ollut hyötyä?

Treenaan edelleenkin vähän fiiliksen mukaan. Joskus salille mennessä on vahva olo ja joskus ei. Saan kyllä lihaspumpin jokaiselle lihasryhmälle myös lyhyemmillä sarjoilla. Kun lihas tekee tarpeeksi työtä, se menee pumppiin. Pumpin hyödyllisyydestä on taisteltu liitukaudelta saakka, ja en osaa sanoa vieläkään mikä on oikea totuus ja mikä ei. Sen voin kuitenkin sanoa, että pumppi on yhdenlainen mielentila, vaikka se oikeasti onkin lihaksen räjähtämistila. Moni ei saa selkäänsä koskaan pumppiin, ja usein sen voi huomata jo treenitavassa.

Mikä on tärkeintä tavoitteellisessa treenaamisessa? Esim miten ruokavalio, lepo ja huolto jakautuvat?

Tavoitteen saavutus on toki tärkeintä. Ruokavalio ja lihashuolto ovat jotain sellaisia, asioita, että ne kuulostavat kauhean tutulta, mutta eivät ole kuuluneet rutiiniin ihan hetkeen - varsinkaan lihashuolto. Tässä olisi erittäin paljon petrattavaa. Jatkuva istumatyö koneen ääressä on kasvattanut elintasokumpua ihan selkeästi. Lounaalla on niin helppo tuhlata se päivittäinen lounari johonkin All You Can Bulk -kiinabuffettiin, ja katsoa sitten loppupäivä, kun riisinjyvät yrittävät liikehtiä verenkierrossa.

Mistä johtuu, että salilla näkee kavereita, jotka ovat vuodesta toiseen samassa kunnossa?

Joillakin treenaajilla, varsinkin junioreilla, on enemmän sitä intoa ja energiaa kuin tietotaitoa treenaamiseen. Olen saanut niin korvaamattomia vinkkejä suoritustekniikoihin esim. Mähösen Akilta ja Heinosen Tommilta, että olisin varmasti jäänyt junnaamaan paikalleni ilman niitä. Sirénin Miken selkätreenivinkeistä olen soveltanut myös omat selkätreenimetodit, joilla sain vihdoinkin oman selänkin kasvuun. Nämä vinkit sain siinä vaiheessa, kun olin treenannut jo 6-7-8 vuotta. Kannattaa siis pitää avoin mieli ja kuunnella kokeneempia, mutta ei missään nimessä kuitenkaan antautua jokaisen netissä vastaan tulevan muotitreeniohjelman vietäväksi. Mikään ei junnaa niin kovasti paikoillaan kuin ylimielinen muutaman vuoden treenannut Mr. Know-it-all, joka kuvittelee tietävänsä kaiken ja on teoriassa helevetin iso boudari.

Onko kiellettyjen aineiden käyttö se ainoa tekijä, joka erottaa kehittyvät kundit niistä salikärpäsistä, jotka eivät kehity?

Hulkki "Ze Unveliivipöl" Hietala on hyvä esimerkki siitä, että kovalla työllä ja loppumattomalla tiedonjanolla pääsee erittäin pitkälle. Mies voitti juuri Classic-BB:n PM-kultaa, ja takuulla natikkana. Siinä sopii jokaisen 2 vuotta treenanneen huppua/pipoa salilla käyttävän sustapöhöbodarin katsoa peiliin. Tosin ei pidä masentua - Hulkki on Hulkki, ja sellaisia lahjakkuuksia tulee vastaan ainoastaan silloin, kun Hulkki tulee vastaan. Muuten onkin sitten aika hiljaista.

Olet ottanut 100 kilolla solttupenkkiä maksimitoistot. Olisiko kisaaminen "voimapunnerruksessa" kiinnostavaa?

Joo 36 x 100 kg n. 95-kiloisena. Toistot olivat kuitenkin salitoistoja, joten kisasäännöillä olisin saanut tyyliin kaksi ja puoli toistoa.

Mikä on tärkeintä kehonrakennustreenissä?

Tavoittelen aina sitä fiilistä, kun pukuhuoneessa voi todeta treenikaverille ja itselleen, että olipas se perkeleen hyvä treeni.

Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on? Vieläkö sinut nähdään lavalla?

Minua todennäköisesti ei tulla näkemään enää ikinä lavalla. Nykyinen työni kyllä mahdollistaisi sen, koska pystyn vaikuttamaan vapaasti työaikoihini, ja voin tarvittaessa tehdä kaiken työn etänä, kuten esim. tänään.

Mitä neuvoja haluaisit antaa jokaiselle, joka haluaa kehittyä salilla, urheilussa, penkissä tai kehonrakennuksessa

Tavoittele unelmiasi, mutta älä laske kaikkea sen varaan. Vaikka voittaisit 5 kertaa raskaan sarjan SM-kultaa kehonrakennuksessa, on epätodennäköistä, että tulet elättämään itseäsi kehonrakennuksella tai edes siihen liittyvällä oheistoiminnalla. Jos pitää valita parisuhde ja terveys SM-kullan yli, niin kaikkein pitäisi osata valita oikein.

Suomi on väärä maa luopua kisailun takia sellaisista asioista, jotka ovat siinä vaiheessa tärkeitä, kun molemmat polvet olkapäät ovat pysyvästi hajalla.

 

 

Casino SUPERDIILI!

GUTS Casino. Saat rekisteröitymällä 400€ tervetuliaisbonuksen ja 80-ILMAISKIERROSTA!

LeoVegas. Saat rekisteröitymällä 1000€ tervetuliaisbonuksen ja 222-ILMAISKIERROSTA!